Hovioikeuden ratkaisu takausvastuun sovittelusta – käräjäoikeuden tuomiota muutettiin

asianajaja - asianajotoimisto - Asianajotoimisto Lex Helsinki Oy - lakiasiaintoimisto - lakitoimisto - lakimies

Sovittelu on oikeustoimilain 36 §:ä koskevien esitöiden mukaisesti mahdollista muun muassa silloin, kun kohtuuton ehto on tullut sopimukseen sellaisissa olosuhteissa, joita on pidettävä kunnianvastaisina ja arvottomina. Hovioikeus katsoo käräjäoikeuden tavoin, että G:n totuudenvastainen ilmoitus takaussitoumuksia uudistettaessa siitä, että uudistamisella ei ole vaikutusta A:n ja B:n takausvastuuseen, on oikeustoimen kohtuullistamista vahvasti puoltava seikka. Kohtuuttomuutta arvioitaessa on kuitenkin pidettävä lähtökohtana sopimusta itsessään. Asiassa ei selvitetty, että sopimuksen ehto omavelkaisesta takauksesta muun rahoituksen osalta olisi itsessään poikkeuksellinen tai kohtuuton. Näissä olosuhteissa hovioikeus asiaa kokonaisuutena harkittuaan katsoi toisin kuin käräjäoikeus, että sopimuksen sovittelulle ei ollut edellytyksiä. A ja B olivat siten 19.1.2015 ja 20.1.2015 antamiensa takaussitoumusten perusteella velvollisia maksamaan G:lle myös muusta rahoituksesta johtuvan velan. (Vailla lainvoimaa 5.11.2018)

Rovaniemen hovioikeus 1.11.2018
Tuomio Nro 372
Diaarinumero S 18/33
Ratkaisu josta valitettu
Oulun käräjäoikeus 3. osasto 13.11.2017 nro 24775
Asia Velkasuhteeseen perustuva saatava
Valittaja G Invest Oy
Vastapuolet A ja B
Valitus
G Invest Oy (jäljempänä G) on vaatinut, että käräjäoikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin G:n vaatimukset kohdassa 2 on hylätty ja A ja B velvoitetaan yhteisvastuullisesti maksamaan G:lle P Oy:n (jäljempänä P) muusta rahoituksesta antamansa omavelkaisen takauksen perusteella yhteensä 42.973,17 euroa viivästyskorkoineen 30.5.2017 lukien. G on lisäksi vaatinut, että A ja B velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan G:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa viivästyskorkoineen sekä oikeudenkäyntikulut ja oikeudenkäyntimaksun hovioikeudessa viivästyskorkoineen.
G on lausunut, että käräjäoikeus oli oikein katsonut, että A ja B eivät olleet takauksia antaessaan tai niitä uudistaessaan olleet yksityistakaajan asemassa, mutta käräjäoikeuden tuomio oikeustoimen kohtuullistamisen osalta oli virheellinen. Oikeustoimen kohtuullistamiselle ei asiaa kokonaisuutena arvioitaessa ollut edellytyksiä. Osapuolet olivat neuvotelleet kaikkien rahoitussopimusten kuulumisesta takausten piiriin jo alkuperäisiä takaussitoumuksia annettaessa ja takaussitoumusten uudistamisella oli vahvistettu aikaisempien takaussitoumusten tarkoitusta. A ja B olivat takaussitoumuksia uudistaessaan olleet tietoisia G:n ja P:n välillä voimassa olleista asiakastilaus- ja factoringsopimuksista. He olivat antaneet takaussitoumukset osana oman yrityksensä P:n liiketoimintaa, joten osapuolten välillä ei ollut ollut epätasapainoa. Luotonantajan tiedonantovelvollisuudelle ei tullut antaa merkitystä asiassa, koska A ja B olivat asemansa perusteella tienneet P:n taloudellisen tilanteen ja voimassa olleet rahoitussopimukset takaussitoumuksia uudistaessaan. Kohtuullistamisarvioinnissa tuli lisäksi ottaa huomioon takauslain ja kyseisen oikeudenalan erityispiirteet. Lainsäädännön esitöiden ja oikeuskäytännön mukaisesti takausvastuun sovitteluun tuli lähtökohtaisesti suhtautua pidättyvästi. A:n ja B:n antamat takaussitoumukset eivät olleet epäsuhteessa heidän taloudellisiin oloihinsa. A ja B tulivat myös saamaan saneerausohjelman mukaisesti takausvastuun perusteella G:lle määrätyn jako-osuuden, mikäli he takauksen perusteella maksoivat saatavan G:lle.
Vastaus
A ja B ovat vaatineet, että valitus hylätään ja G velvoitetaan korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa viivästyskorkoineen.
A ja B ovat lausuneet, että käräjäoikeus oli ratkaissut asian oikein. He olivat olleet takaussitoumuksia antaessaan ja niitä uudistettaessa yksityistakaajan asemassa tai joka tapauksessa takauslain 5 §:ssä tarkoitettuja luonnollisia henkilöitä eikä heidän pienyrityksen omistajina voinut olettaa tuntevan yleistakauksen ehtoja ja sisältöä. Osapuolet eivät olleet olleet tasavertaisessa asemassa. Takaussitoumuksen ehdot olivat poikkeuksellisia ja epäselviä. Vakiintuneen luotonantotavan mukaan factoringrahoituksen yhteydessä annettavat takaussitoumukset kattoivat vain laskujen perusteen, riidattomuuden ja asiakkaan luottokelpoisuuden. A:n ja B:n antamat takaussitoumukset kattoivat poikkeuksellisesti myös rahoitukseen liittyvän G:n liiketaloudellisen riskin. Alkuperäisen takauksen ehdot olivat olleet poikkeukselliset ja pakottavan lainsäädännön vastaiset. G oli laiminlyönyt yleistakaukseen ja sen ehtoihin liittyvän tiedonantovelvollisuutensa alkuperäisten takaussitoumusten allekirjoittamisen yhteydessä. G oli lisäksi takausten uudistamisen yhteydessä johtanut vastaajia harhaan antaen heidän ymmärtää, että takausvastuu supistuisi, vaikka se tosiasiassa oli laajentunut.
A ja B ovat lisäksi lausuneet, että G oli jättämällä laskuttamatta factoring-sopimusten palkkioita sopimussuhteen alkuvaiheessa saanut P:n rahoituksen kokonaan hallintaansa ja siten vaikuttanut olennaisesti myös A:n ja B:n takausvastuuseen. Käytännössä P ei ollut voinut irtisanoa sopimusta G:n kanssa eikä A:lla ja B:llä ollut ollut mahdollisuutta vaikuttaa rahoitusvälineiden käyttämiseen, P:n velkaantumiseen taikka takausvastuunsa laajuuteen.
A ja B ovat vielä lausuneet, että takausvastuu muodostui kohtuuttomaksi vastaajien taloudellisiin oloihin nähden. G puolestaan sai yrityssaneerauksen kautta joka tapauksessa yli puolet muuhun rahoitukseen kohdistuvasta yhtiöiden välisestä velasta. Yrityssaneerauksen maksuohjelmassa G:n saatavan määrä oli otettu huomioon liian suurena.
Hovioikeuden ratkaisun perustelut
Pääasia
Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden tuomion perustelut A:n ja B:n takausvastuun laajuuden sekä takauksesta ja vierasvelkapanttauksesta annetun lain (jäljempänä takauslain) 7 §:n soveltamisen osalta. Hovioikeus hyväksyy käräjäoikeuden perustelut myös siltä osin kuin käräjäoikeus on katsonut, että A:n ja B:n antamat alkuperäiset takaussitoumukset eivät takauslain 5 §:n mukaisesti olisi kattaneet asiakastilausrahoitusta, vaan se on tullut takausvastuun piiriin takaussitoumuksia uudistettaessa tammikuussa 2015.
Asiassa on siten tämän jälkeen kysymys siitä, onko A:n ja B:n antamia uudistettuja takaussitoumuksia 19.1.2015 ja 20.1.2015 muuta rahoitusta koskevan ehdon osalta soviteltava varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (jäljempänä oikeustoimilain) 36 §:n nojalla.
Oikeustoimilain 36 §:n mukaan, jos oikeustoimen ehto on kohtuuton tai sen soveltaminen johtaisi kohtuuttomuuteen, ehtoa voidaan joko sovitella tai jättää se huomioon ottamatta. Kohtuuttomuutta arvosteltaessa on otettava huomioon oikeustoimen koko sisältö, osapuolten asema oikeustointa tehtäessä ja sen jälkeen vallinneet olosuhteet sekä muut seikat. Säännöksen esitöiden (HE 247/1981 s. 12) mukaan lähtökohtana oikeustoimen kohtuullisuuden arvioimiselle on oikeustoimen sitovuuden periaate. Sopimuksen kohtuullistamisen tarve saattaa kuitenkin syntyä joko sillä perusteella, että sopimuksen ehto sinänsä on kohtuuton tai että sen soveltaminen yksittäisessä tapauksessa johtaisi kohtuuttomaan tulokseen. Kummassakin tapauksessa kohtuuttomuutta arvioitaessa on pidettävä lähtökohtana sopimusta kokonaisuudessaan.
A ja B ovat väittäneet, että omavelkaisen takaussitoumuksen antaminen nyt kyseessä olleiden rahoitusmuotojen osalta oli poikkeuksellista ja että takaussitoumuksen ehdot olivat epäselviä. Hovioikeus katsoo, että kirjallisena todisteena olevien uudistettujen takaussitoumusten ehdot sinänsä ovat selkeät eikä niiden ymmärtäminen vaadi erityistä taloudellista asiantuntemusta.
Sanamuodon mukaisesti annettu takaus kattaa G:n P:lle myöntämän muun rahoituksen siltä osin kuin se ylittää rahoituksen vakuutena tai saatavakaupan kohteena olevien asiakassaatavien määrän. Asiassa ei myöskään ole esitetty selvitystä siitä, että kyseisenlaisen takaussitoumuksen käyttäminen olisi factoringrahoituksen tai asiakastilausrahoituksen yhteydessä epätavanomaista. Asiassa ei ole näytetty takaussitoumusten pitäneen sisällään poikkeuksellisia tai kohtuuttomia ehtoja sinänsä. Tämä seikka puhuu siten kohtuullistamista vastaan.
A ja B ovat väittäneet, että G oli laiminlyönyt tiedonantovelvollisuutensa alkuperäisistä takaussitoumuksista sovittaessa. Takauslain 12 §:n mukainen luotonantajan tiedonantovelvollisuus koskee yksityistakaajalle annettavia tietoja. Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin perustein hovioikeus katsoo, että A ja B eivät ole takaussitoumuksia antaessaan olleet takauslain tarkoittamia yksityistakaajia. Näin ollen laissa säädetty tiedonantovelvollisuus ei ole koskenut nyt kyseessä ollutta tilannetta, jossa omavelkainen takaus on annettu liiketoiminnan yhteydessä. Ottaen huomioon A:n ja B:n asema P:ssä sekä heidän tietoisuutensa kaikista käytössä olevista rahoitussopimuksista ja niiden sisällöstä hovioikeus katsoo, ettei luotonantajalla näissä olosuhteissa ole ollut muustakaan syystä johtuvaa erityistä tiedonantovelvollisuutta A:ta ja B:tä kohtaan. Tällä seikalla ei siten ole merkitystä arvioitaessa takausvastuun kohtuullistamista.
Oikeustoimilain 36 §:ä sovellettaessa on lainkohdan esitöiden (HE 247/1981 s.10) mukaisesti otettava huomioon myös kunkin oikeudenalan erityispiirteet. Oikeuskäytännössä takausvastuun kohtuullistamisen osalta (mm. KKO 1996:1 ja KKO 1991:10) on katsottu, että niissäkään tapauksissa, joissa velan määrä on ollut huomattava takaajien varallisuusasemaan nähden, takaussitoumuksen soveltaminen ei johda kohtuuttomuuteen, koska takauksen tarkoituksena on varmistaa päävelan maksu. Takausvastuun kohtuullistaminen on myös takauslain 7 §:ä koskevien esitöiden (HE 189/1998 vp s. 37) mukaisesti aina poikkeuksellinen toimi. Edellä kerrotuin perustein hovioikeus katsoo, että oikeudenalan erityispiirteet näissä olosuhteissa eivät puolla oikeustoimen kohtuullistamista. Taattu summa ei myöskään ole niin huomattava, että ehdon soveltaminen lähtökohtaisesti johtaisi A:n ja B:n taloudellisen tilanteen kannalta kohtuuttomaan tilanteeseen.
Kirjallisesta todistelusta ilmenee, että suurin osa A:n ja B:n vastattavaksi tulevista veloista on syntynyt takaussitoumusten uudistamisen jälkeen.
He ovat toimineet tuolloin velallisyhtiön edustajina ja siten voineet vaikuttaa rahoituksen määrään ja sitä kautta mahdolliseen takausvastuuseensa. Tämä seikka puhuu oikeustoimen sovittelua vastaan.
A ja B ovat takaussitoumuksia antaessaan ja niitä uudistaessaan olleet takauslain 5 §:n 3 momentin tarkoittamia luonnollisia henkilöitä, joiden asiantuntemus taloudellisista asioista on lähtökohtaisesti heikompi kuin ammattimaisesti toimivalla rahoitusyhtiöllä. Kirjallisena todisteena olevista P:tä koskevasta tuloslaskelmasta vuosilta 2014 – 2016 ja G:n ilmoituksesta 30.9.2016 käy ilmi, että A:n ja B:n edustaman P:n lähes koko liikevaihto on kulkenut G:n kautta eli yrityksen lähes kaikki asiakassaatavat on joko myyty tai pantattu G:lle. G:n antama rahoitus on muodostanut pääosan yrityksen saamasta ulkopuolisesta rahoituksesta. Kirjallisena todisteena olevan factoringsopimuksen ehdot ovat sellaiset, että P:n irtautuminen G:n kanssa tehdystä yhteistyöstä on ollut käytännössä erittäin hankalaa. Hovioikeus katsoo, että tässä tilanteessa A:n ja B:n voidaan katsoa olleen heikommassa asemassa suhteessa G:hen. Osapuolten asema oikeustointa tehtäessä puoltaa siten oikeustoimen kohtuullistamista.
Sovittelu on oikeustoimilain 36 §:ä koskevien esitöiden (HE 247/1981 s. 12) mukaisesti mahdollista muun muassa silloin, kun kohtuuton ehto on tullut sopimukseen sellaisissa olosuhteissa, joita on pidettävä kunnianvastaisina ja arvottomina. Hovioikeus katsoo käräjäoikeuden tavoin, että G:n totuudenvastainen ilmoitus takaussitoumuksia uudistettaessa siitä, että uudistamisella ei ole ollut vaikutusta A:n ja B:n takausvastuuseen, on oikeustoimen kohtuullistamista vahvasti puoltava seikka.
Kohtuuttomuutta arvioitaessa on kuitenkin pidettävä lähtökohtana sopimusta itsessään. Edellä kerrotuin perustein asiassa ei ole selvitetty, että sopimuksen ehto omavelkaisesta takauksesta muun rahoituksen osalta olisi itsessään poikkeuksellinen tai kohtuuton. Näissä olosuhteissa hovioikeus asiaa kokonaisuutena harkittuaan katsoo, että sopimuksen sovittelulle ei ole edellytyksiä. A ja B ovat siten 19.1.2015 ja 20.1.2015 antamiensa takaussitoumusten perusteella velvollisia maksamaan G:lle myös muusta rahoituksesta johtuvan velan.

Valitusosoituksessa tarkoitettu määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy 31.12.2018.

asianajaja - asianajotoimisto - Asianajotoimisto Lex Helsinki Oy - lakiasiaintoimisto - lakitoimisto - lakimies