Hovioikeus arvioi pankkeja erehdyttäneen ja törkeästä petoksesta tuomitun vahingonkorvausvelvollisuutta toisin kuin käräjäoikeus

Ennakkopäätöstä KKO 1997:208 on oikeuskirjallisuudessa tulkittu siten, että KKO päätyi suojaamaan myyjän positiivista sopimusetua (Nuutila 1998 s. 260). Lisäksi ratkaisua on katsottu voitavan tulkita niin, että oikeusjärjestelmä tunnistaa kaksi rinnakkaista korvausvelvollisuutta. Asianomistaja ei menetä oikeuttaan vedota tehtyyn sopimukseen, vaikka tekijän menettelyn katsottaisiin täyttävän petosrikoksen tunnusmerkistön. Asianomistajalla on tällaisessa tilanteessa oikeus valita, vetoaako hän petokseen vai sopimukseen (ks. esim. Jussi Tapani: Petos liikesuhteessa. Talousrikosoikeudellinen tutkimus. Jyväskylä 2004 s. 216 ja Jussi Tapani: Petos. Teoksessa Dan Frände ym.: Keskeiset rikokset. 4. l. Keuruu 2018 s. 650).

HO totesi nyt esillä olevassa asiassa, että vaikka ennakkopäätöksessä KKO 1997:208 on otettu kantaa tilauspetokseen, ratkaisun oikeusohjeet on perusteltua ulottaa myös nyt käsillä olevaan tilanteeseen, jossa vastaaja oli B:n henkilötietoja hyväksikäyttäen hakenut ja saanut Bank A AS:lta luoton, jonka hän oli KO:n vahvistaman syyksilukemisen mukaisesti jättänyt maksamatta. Vastaaja oli luottosopimuksella sitoutunut suorittamaan velan luotonantajalle luottosopimuksen ehtojen mukaisesti, eikä hän voinut tehokkaasti vedota rikokseensa sopimuksen pätemättömyysperusteena. Vaikka Bank A AS oli sittemmin siirtänyt luottosopimukseen perustuvan saatavansa B S.à r.I.:lle, oli myös B S.à r.I.:lla rikoksesta johtuvan yksityisoikeudellisen vaatimuksen kantajana katsottava olevan oikeus vedota edukseen sopimukseen, kuten se oli tehnyt.
HO katsoi, että vastaaja oli velvoitettava korvaamaan yhtiölle sen ilmoituksen mukaisesti yhä maksamatta oleva lainan pääoma 15.582,04 euroa ja luottokorko 472,59 euroa. Vastaaja oli lisäksi velvoitettava suorittamaan yhtiölle sen kyseisille saataville maksettaviksi vaatimat viivästyskorot. (Vailla lainvoimaa 15.1.2020)
Hovioikeuden ratkaisu
"Perustelut
Yksityisoikeudellinen korvausvelvollisuus
Asian tausta ja kysymyksenasettelu hovioikeudessa
Käräjäoikeus on törkeää petosta koskevassa kohdassa 3 lukenut Vastaajan syyksi törkeän petoksen muutoin siitä esitetyn teonkuvauksen mukaisesti, mutta näyttämättä on jäänyt, että Bank A AS:lle olisi aiheutunut Vastaajan menettelyn johdosta suurempi taloudellinen vahinko kuin hänen myöntämänsä 15.000 euroa (s. 6). Yhtiö on vaatimuskirjelmässään käräjäoikeudessa vedonnut muun ohella siihen, että Vastaaja on kohdan 3 teonkuvauksen mukaisella menettelyllään aiheuttanut Bank A AS:lle vahingon ja että Bank A AS on siirtänyt yhtiölle saatavansa Vastaajalta. Aiheutuneen vahingon on ilmoitettu perustuvan luoton maksamatta olevaan pääomaan. Käräjäoikeus on hylännyt yhtiön rikokseen perustuvat korvausvaatimukset katsoen, että asiassa ei ollut esitetty selvitystä kanteessa tarkoitetun saatavan siirrosta yhtiölle.
Yhtiö ei valituksessaan ole hakenut muutosta käräjäoikeuden kohdassa 3 vahvistamaan syyksilukemiseen, eli Vastaajan mahdollista korvausvelvollisuutta yhtiölle on arvioitava käräjäoikeuden vahvistaman syyksilukemisen mukaisesti. Vastaajan on katsottu oikeudettoman taloudellisen hyödyn hankkimistarkoituksessa erehdyttäneen Bank A AS:n henkilökuntaa myöntämään hänelle 15.000 euron suuruisen kulutusluoton. Vastaaja on ilman B:n lupaa ja tämän henkilötietoja hyväksikäyttäen hakenut sanotun luoton itsensä ja B:n nimiin. Luoton tultua myönnetyksi varat ovat tulleet Vastaajan käyttöön, ja Bank A AS:lle on ilmoituksensa mukaan aiheutunut yhteensä 15.078,24 euron suuruinen taloudellinen vahinko.
Hovioikeudessa on kysymys ensiksi siitä, onko yhtiö esittänyt väittämästään saatavan siirrosta Bank A AS:lta yhtiölle sekä Vastaajalle ja B:lle tehdyistä velkojan vaihtumista koskevista ilmoituksista riittävän näytön. Mikäli katsotaan, että yhtiö on esittänyt näistä seikoista riittävän näytön, kysymys on Vastaajan korvausvelvollisuuden määrästä. Koska asia ratkaistaan kirjallisen oikeudenkäyntiaineiston perusteella eikä Vastaaja ole käyttänyt hovioikeudessa puhevaltaa, huomioon on asiaa ratkaistaessa otettava oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 12 §:n 2 momentin mukaisesti hänen aikaisemmin esittämänsä oikeudenkäyntiaineisto.
Saatavan siirtyminen yhtiölle ja yhtiön VB:lle [vastaajalle ja B:lle] tekemät ilmoitukset velkojan vaihtumisesta
Yhtiö on valituksessaan lausunut, että yksityisoikeudellisen vaatimuksen perusteeksi vedottu saatava on siirtynyt sille Bank A AS:lta 29.11.2018 tehdyn siirtokirjan perusteella. Yhtiö on esittänyt väitteensä tueksi englanninkielisen asiakirjan, jonka on Bank A AS:n puolesta allekirjoittanut CEO (eng. ”chief executive officer”) C ja joka on otsikoitu ”saatavien siirroksi” (eng. ”transfer of receivables”). Hovioikeus katsoo, että asiakirjan oikeaperäisyyttä ja asiakirjalla saatavan Bank A AS:n puolesta yhtiölle siirtäneen henkilön kelpoisuutta sanottuun toimeen ei ole ilmennyt aihetta epäillä ja että yhtiö on näin ollen esittänyt riittävän näytön saatavan siirtymisestä Bank A AS:lta yhtiölle.
Yhtiö on valituksessaan lisäksi lausunut, että se on 19.12.2018 lähettänyt Vastaajalle ja B:lle ilmoituksen velkojan ja maksutietojen muuttumisesta. Yhtiö on tämän väitteensä tueksi esittänyt jäljennökset sanotuista asiakirjoista. Kun näidenkään asiakirjojen oikeaperäisyyttä ei ole ilmennyt aihetta epäillä, hovioikeus katsoo, että yhtiö on esittänyt väitteestään riittävän näytön.
Vastaajan korvausvelvollisuuden määrä
Koska yhtiö on esittänyt riittävän näytön saatavan siirtymisestä sekä VB:ille tehdyistä velkojan vaihtumista koskevista ilmoituksista, arvioitavaksi tulee se, onko Vastaaja velvollinen suorittamaan yhtiölle sen vaatimat määrät vai onko yhtiölle aiheutunut vahinko rajoittunut käräjäoikeuden katsomaan 15.000 euroon, minkä määrän Vastaaja on myöntänyt oikeaksi. Vastaaja on käräjäoikeudessa kiistänyt luottokorkoa koskevan vaatimuksen perusteeltaan katsoen, että hänen ja Bank A AS:n välillä ei ollut syntynyt mitään pätevää sopimusta.
Yhtiö on esittänyt vahingon määrästä selvityksenä jäljennöksen alkuperäisestä luottosopimuksesta, jonka liitteenä olevista vakiomuotoisista eurooppalaisista kuluttajaluottotiedoista ilmenee, että luoton kokonaismäärä on ollut 15.000 euroa, mutta sen maksettava kokonaismäärä on ollut 21.822,96 euroa. Velan maksettavalla kokonaismäärällä tarkoitetaan ehtojen mukaisesti lainapääoman määrää, korkoja ja mahdollisia luottoon liittyviä muita kustannuksia.
Yhtiö on lisäksi valituksessaan hovioikeudelle lausunut, että vaatimusten esittämishetkellä 25.6.2016, jolloin yhtiön käräjäoikeudelle toimittama vaatimuskirjelmä on päivätty, lainan jäljellä ollut pääoma on ollut 15.582,04 euroa, jota yhtiö on vaatinut korvattavaksi korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen luoton eräpäivästä 15.4.2018 lukien. Yhtiö on lisäksi vaatinut kyseiseen lainaan perustuvaa luottokorkoa 472,59 euroa vastaavalla tavalla määräytyvine viivästyskorkoineen. Hovioikeus katsoo, että yhtiön vaatimuksen on katsottava tarkoittava luotosta maksettavan kokonaismäärän ja jo maksettujen suoritusten välistä erotusta.
Hovioikeus toteaa, että yhtiön korvausvaatimus on mitoitettu niin sanotun positiivisen sopimusedun mukaisesti, eli vastaamaan kaikkea sitä vahinkoa, joka yhtiölle on aiheutunut siitä, että sopimusta ei ole täytetty sopimusehtojen mukaisesti. Positiivisen sopimusedun mukaisella korvauksella velkoja pyritään toisin sanoen saattamaan siihen taloudelliseen asemaan, jossa velkoja olisi, mikäli sopimus olisi täytetty sen ehtojen mukaisesti (ks. esim. KKO 2000:102 ja Mika Hemmo: Sopimusoikeus I. Helsinki 2003 s. 263).
Oikeuskirjallisuudessa positiivisen sopimusedun rikosoikeudellista suojaa on pohdittu niin sanottujen tilauspetosten yhteydessä, jolloin arvioitavana on ollut se, onko kauppiaan kärsimänä taloudellisena vahinkona pidettävä tavaran ulosmyyntihintaa eli positiivista sopimusetua vai kauppiaalle vain tosiasiassa aiheutunutta taloudellista vahinkoa eli niin sanottua negatiivista sopimusetua. Oikeuskirjallisuudessa on todettu yleensä katsotun, että petossäännöksellä ei suojata positiivista sopimusetua, mitä on perusteltu sillä, että ilman maksutarkoitusta tehty ostosopimus on alun alkaen pätemätön. Aiheutunut vahinko olisi siten mainitunlaisissa tapauksissa vain esineiden sisäänostohinta lisättynä mahdollisilla tavaraan pannuilla kuluilla ja menetetyllä myyntikatteella, jos yhtiölle on aiheutunut petoksesta myynnin menetystä (ks. tämän johdosta Ari-Matti Nuutila: Ostaisitko tuolta mieheltä käytetyn auton? Petoksen tunnusmerkeistä liikesuhteessa, teoksessa Juhlajulkaisu Leena Kartio. Turku 1998 s. 249 – 263, s. 260).
Ratkaisussa KKO 1997:208 vastaajat olivat tilanneet myyjältä laskua vastaan televisio- ja videolaitteita, jotka he olivat heti myyneet aikomattakaan maksaa niitä, minkä vuoksi vastaajat tuomittiin petoksesta. Asianomistajan myyntihinnan mukaisesti mitoitetun korvausvaatimuksen osalta korkein oikeus katsoi, että vastaajat olivat laitteet tilatessaan sitoutuneet yksiselitteisesti suorittamaan niistä jälleenmyyntihinnan ja että he eivät voineet vedota omaan rikokseensa tilaussopimuksen pätemättömyysperusteena. Käsillä ei ollut myöskään muuta perustetta arvioida asianomistajaa rikoksen johdosta kohdannutta vahinkoa pienemmäksi kuin siinä tapauksessa, että vastaajat olisivat ostajina rikkoneet sopimuksen mukaisen päävelvoitteensa ja jättäneet laskun maksamatta. Velkomuskanteen nostaminen olisikin ilmeisesti johtanut laskun mukaisen suoritusvelvollisuuden vahvistamiseen. Sanotuilla perusteilla ja kun vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n mukaan korvaus vahingosta, joka on aiheutettu rangaistavaksi säädetyllä teolla, käsittää korvauksen myös sellaisesta taloudellisesta vahingosta, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon, korkein oikeus päätyi katsomaan, että petoksella aiheutettuna ja asianomistajalle korvattavana vahinkona on pidettävä kysymyksessä olevassa tilaussopimuksessa mainittua hintaa.
Mainittua ennakkopäätöstä on oikeuskirjallisuudessa tulkittu siten, että korkein oikeus päätyi suojaamaan myyjän positiivista sopimusetua (Nuutila 1998 s. 260). Lisäksi ratkaisua on katsottu voitavan tulkita niin, että oikeusjärjestelmä tunnistaa kaksi rinnakkaista korvausvelvollisuutta. Asianomistaja ei menetä oikeuttaan vedota tehtyyn sopimukseen, vaikka tekijän menettelyn katsottaisiin täyttävän petosrikoksen tunnusmerkistön. Asianomistajalla on tällaisessa tilanteessa oikeus valita, vetoaako hän petokseen vai sopimukseen (ks. esim. Jussi Tapani: Petos liikesuhteessa. Talousrikosoikeudellinen tutkimus. Jyväskylä 2004 s. 216 ja Jussi Tapani: Petos. Teoksessa Dan Frände ym.: Keskeiset rikokset. 4. l. Keuruu 2018 s. 650).
Hovioikeus toteaa, että vaikka ennakkopäätöksessä KKO 1997:208 on otettu kantaa tilauspetokseen, ratkaisun oikeusohjeet on perusteltua ulottaa myös nyt käsillä olevaan tilanteeseen, jossa Vastaaja on B:n henkilötietoja hyväksikäyttäen hakenut ja saanut Bank A AS:lta luoton, jonka hän on käräjäoikeuden vahvistaman syyksilukemisen mukaisesti jättänyt maksamatta. Vastaaja on luottosopimuksella sitoutunut suorittamaan velan luotonantajalle luottosopimuksen ehtojen mukaisesti, eikä hän voi tehokkaasti vedota rikokseensa sopimuksen pätemättömyysperusteena. Vaikka Bank A AS on sittemmin siirtänyt luottosopimukseen perustuvan saatavansa B S.à r.I.:lle, on myös B S.à r.I.:llä rikoksesta johtuvan yksityisoikeudellisen vaatimuksen kantajana katsottava olevan oikeus vedota edukseen sopimukseen, kuten se on tehnyt.
Yhteenvetona lausutuista seikoista hovioikeus katsoo, että Vastaaja on velvoitettava korvaamaan yhtiölle sen ilmoituksen mukaisesti yhä maksamatta oleva lainan pääoma 15.582,04 euroa ja luottokorko 472,59 euroa. Vastaaja on lisäksi velvoitettava suorittamaan yhtiölle sen kyseisille saataville maksettaviksi vaatimat viivästyskorot.
Oikeudenkäyntikulut
Asian näin päättyessä Vastaaja on velvoitettava korvaamaan yhtiölle sen oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudesta ja hovioikeudesta. Näiden kulujen yhteismääräksi valituksessa on ilmoitettu 1.000 euroa. Hovioikeus pitää yhtiön oikeudenkäyntikuluvaatimusta kohtuullisena, joten Vastaaja on velvoitettava korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut vaaditun mukaisesti ja suorittamaan tälle määrälle korkolain 4 §:n 1 mukaista viivästyskorkoa siitä lukien, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antamispäivästä."
Tuomiolauselmasta
"Muutokset käräjäoikeuden tuomioon:
Korvausvelvollisuus
Vasstaaja velvoitetaan suorittamaan B S.à r.I. korvaukseksi lainan *** maksamatta oleva pääoma 15.582,04 euroa ja luottokorko 472,59 euroa, molemmat määrät korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 15.4.2018 lukien.
Vastaaja velvoitetaan suorittamaan B S.à r.I.:lle yhteiseksi korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudesta ja hovioikeudesta 1.000 euroa, mille määrälle on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista viivästyskorkoa siitä lukien, kun kuukausi on kulunut hovioikeuden tuomion antamispäivästä.
Käräjäoikeuden tuomio ei ole ollut muilta osilta hovioikeuden tutkittavana.