Unionin tuomioistuimen ennakkoratkaisu työaikadirektiivin soveltamisesta sijaisvanhemman työhön

asianajaja – asianajotoimisto – Asianajotoimisto Lex Helsinki Oy – lakiasiaintoimisto – lakitoimisto – lakimies

Työaikadirektiivin 2003/88/EY 1 artiklan 3 kohtaa, luettuna yhdessä toimenpiteistä työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen edistämiseksi työssä 12.6.1989 annetun direktiivin 89/391/ETY 2 artiklan 2 kohdan kanssa, on tulkittava siten, ettei direktiivin 2003/88 soveltamisalaan kuulu sijaisvanhemman työ, joka muodostuu viranomaisen kanssa solmitun työsuhteen puitteissa siitä, että sijaisvanhempi ottaa lapsen kotiinsa ja osaksi perhettään ja huolehtii keskeytyksettä kyseisen lapsen tasapainoisesta kehityksestä ja kasvatuksesta.

Romanialainen ennakkoratkaisupyyntö koskee toimenpiteistä työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen edistämiseksi työssä 12.6.1989 annetun neuvoston direktiivin 89/391/ETY 2 artiklan ja tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY 1 artiklan 3 kohdan, 2 artiklan 1 alakohdan sekä 5, 7 ja 17 artiklan tulkintaa.
Pyyntö on esitetty asiassa, jossa asianosaisina on yhtäältä Sindicatul Familia Constanța (Constanţan sosiaalihuollon perhetyöntekijöiden ammattiliitto) ja sijaisvanhempina toimivia henkilöitä ja toisaalta Direcția Generală de Asistență Socială și Protecția Copilului Constanța (sosiaalihuollon ja lastensuojelun pääosasto) ja jossa on kyse näiden sijaisvanhempien vaatimuksesta saada peruspalkkaan 100 prosentin korotus työstä, joka on tehty viikoittaisten lepoaikojen, lakisääteisen vuosiloman ja muiden vapaiden aikana sekä vuosien 2012–2015 palkallista vuosilomaa vastaava korvaus.
Pääasian valittajat ovat luonnollisia henkilöitä, jotka työskentelevät sijaisvanhempina pääosaston palveluksessa. Pääosasto on julkisoikeudellinen toimielin, jonka tehtävänä on sosiaalihuollon, perheen suojelun ja lasten oikeuksien turvaamistoimien koordinointi maakuntatasolla tai Bukarestin kaupunginosien alueella. Heidän tehtävänään on ottaa kotiinsa lapsi, jonka vanhemmilta on pysyvästi tai väliaikaisesti evätty oikeus huolehtia lapsen hoidosta, kasvatuksesta ja elatuksesta. Kukin sijaisvanhempi on tehnyt henkilökohtaisen työsopimuksen kyseisen pääosaston kanssa sekä sijaishuoltosopimuksen kustakin huollettavakseen sijoitetusta lapsesta.
Kyseiset sijaisvanhemmat ja Constanţan sosiaalihuollon perhetyöntekijöiden ammattiliitto nostivat Tribunalul Constanţassa (Constanţan alioikeus) kanteen, jossa ne vaativat, että pääosasto velvoitetaan maksamaan palkanlisät, jotka muodostuvat 100 prosentin suuruisesta korotuksesta peruspalkkaan työskentelystä viikoittaisten lepoaikojen, pyhäpäivien ja muiden yleisten vapaapäivien aikana, sekä korvauksen, joka vastaa palkallista vuosilomaa vuosilta 2012–2015. Heidän kanteensa hylättiin, minkä vuoksi he valittivat siihen annetusta tuomiosta ennakkoratkaisua pyytäneeseen tuomioistuimeen.
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää, että laillisesti sijaisvanhemmaksi valtuutettu henkilö työskentelee lastensuojeluun kuuluvan erityisen henkilökohtaisen työsopimuksen perusteella. Työsopimuksessa määrätään muun muassa, että sen kohde huomioon ottaen – sijaisvanhempi vastaa tämän kotiin sijoitettujen lasten kehityksestä, hoidosta ja kasvatuksesta – työtä on tehtävä keskeytyksettä, myös viikoittaisten lepoaikojen, pyhäpäivien ja muiden yleisten vapaapäivien ajan, koska työaika määräytyy lapsen tarpeiden mukaisesti. Kyseessä olevissa työsopimuksissa on tämän osalta ehtoja, jotka koskevat työaikaa ja lepoaikoja ja joiden mukaan sijaisvanhemmat työskentelevät todellisuudessa keskeytyksettä, niitä jaksoja lukuun ottamatta, joiden aikana lapsi on koulussa.
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa lisäksi, että sijaisvanhemman velvollisuus tehdä työtä keskeytyksettä koskee myös vuosilomajaksoja. Tällaisen loman pituudesta, joka riippuu sijaisvanhemman virkaiästä, määrätään työsopimuksissa.
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pyytää kuitenkin panemaan merkille, että työsopimuksessa ja sijoittamisesta kunkin lapsen osalta tehdyssä sopimuksessa olevassa työnkuvauksessa määrätään, että sijaisvanhempi tekee työtään keskeytyksettä laissa tarkoitettuina loma-aikoina, ellei työnantaja ole antanut lupaa olla erillään lapsesta. Kyseinen tuomioistuin toteaa, että käytännössä vain yksi sen käsiteltävänä olevassa asiassa valittajina olevista sijaisvanhemmista on saanut luvan pitää loman ilman huollettavakseen sijoitettua lasta vuosina 2014 ja 2015, kun taas kolme muuta valittajaa on pitänyt lomansa ilman lapsia vuonna 2014 ja kolme muuta vuonna 2015. Se tarkentaa kuitenkin tämän osalta, että sijaisvanhempien siinä esittämissä lomaa koskevissa vaatimuksissa todetaan, että he olivat saaneet tiedon mahdollisuudesta pitää lomia ilman heidän huollettavakseen sijoitettua lasta mutta että he olivat kuitenkin suostuneet pitämään ne lapsen kanssa.
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa tämän lisäksi ensimmäiseksi, että kansallisten tuomioistuinten oikeuskäytäntö, joka koskee sijaisvanhempien oikeutta saada palkanlisiä sellaisten viikoittaisten lepopäivien aikana tehdystä työstä, joiden aikana he eivät ole erillään sijoitetusta lapsesta, ei ole yhdenmukainen. Toiseksi se toteaa oikeudesta korvaukseen lakisääteisten vuosilomien aikana tehdystä työstä, että sijaisvanhemmilla ei voisi olla oikeutta korvaukseen siitä, etteivät he olleet erillään huollettavakseen sijoitetusta lapsesta. Kansallisessa oikeuskäytännössä on kuitenkin ollut eri näkemyksiä siitä, oliko sijaisvanhemmilla mahdollisesti oikeus korvaukseen siinä tapauksessa, ettei työnantaja anna lupaa olla erillään lapsesta lakisääteisen vuosiloman aikana.
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin ei ole varma, voidaanko sen käsiteltävänä olevaan riita-asiaan soveltaa direktiiviä 2003/88, siitä syystä, että sijaisvanhemman työllä, joka kuuluu julkishallinnon alaan, on direktiivin 89/391 2 artiklan 2 kohdassa tarkoitettuja ominaispiirteitä, jotka ovat väistämättä ristiriidassa direktiivin 2003/88 soveltamisen kanssa. Se katsoo, että tämä työ voidaan rinnastaa vanhempien rooliin ja että sitä on tehtävä keskeytyksettä lapsen tarpeiden edellyttämällä tavalla. Sijaisvanhemman työtehtäviä ei voida suunnitella tarkasti vaan ne on järjestettävä pääpiirteittäin. Tästä johtuu kyseisen tuomioistuimen mukaan, että tällaisille työtehtäville ominaisen työajan pituutta on vaikea määrittää, eikä se ole sovitettavissa yhteen pakollisen lepoajan kanssa.
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin esittää, että direktiivin 2003/88 5 artiklassa säädetystä oikeudesta viikoittaiseen lepoaikaan voidaan poiketa. Se katsoo siis, että kun otetaan huomioon kansalliseen lainsäädäntöön perustuva sijaisvanhempien työn erityisluonne, poikkeus voitaisiin perustaa direktiivin 17 artiklan 1 kohtaan, 3 kohdan b tai c alakohtaan taikka 4 artiklaan. Tämän osalta se korostaa, että pääasiassa valittajina olevat sijaisvanhemmat tekevät työtään kotona ilman aikataulua, joka velvoittaisi heidät olemaan työtään varten läsnä tietyssä paikassa tai tietyn tuntimäärän ajan.
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii sen liikkumavaran laajuutta, joka jäsenvaltioilla on käytettävissään, kun ne panevat täytäntöön direktiivin 2003/88 17 artiklassa säädettyjä poikkeuksia, ja erityisesti sitä, onko kansalliseen lainsäädäntöön sisällytettävä poikkeuksista nimenomaiset säännökset. Se toteaa, että tässä tapauksessa laissa nro 272/2004 ei ole säädetty nimenomaisesta poikkeuksesta niihin kansallisen työkoodeksin säännöksiin, joilla direktiivin 2003/88 2 artiklan 1 alakohdassa ja 6 artiklassa tarkoitettua ”työaikaa” ja ”viikoittaista enimmäistyöaikaa” koskevat säännökset on saatettu osaksi kansallista oikeutta, eikä direktiivin 3–6 artiklan säännöksiin. Se viittaa kuitenkin siihen, että kyseisen lain 122 §:ssä säädetään, että sijaisvanhemman työhön voidaan ryhtyä vasta sen jälkeen kun on tehty henkilökohtainen työsopimus, joka sisältää joukon työajan järjestämistä koskevia erityisiä määräyksiä, joilla mainituista säännöksistä poiketaan implisiittisesti.
Direktiivin 2003/88 2 artiklan 1 alakohdassa määritellyn työajan käsitteen osalta ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin korostaa, että sijaisvanhempi on erikoisessa tilanteessa, koska hän jakaa kotinsa luokseen sijoitetun lapsen kanssa, ja on tästä syystä jatkuvasti työnantajan käytettävissä suorittaakseen palvelun kyseiselle lapselle sellaistenkin jaksojen aikana, jolloin hän ei suorita sijaisvanhemman tehtäviä. Kyseinen tuomioistuin pohtii sitä, onko työskentely vapaa- tai pyhäpäivinä ylityötä, josta on maksettava palkanlisä. Direktiivin 2003/88 5 artiklassa säädettyä oikeutta viikoittaiseen lepoaikaan ei ole turvattu siksi, että lain nro 272/2004 122 § edellyttää todellisuudessa jatkuvaa työskentelyä. Mainittua 5 artiklaa ei kuitenkaan rikottaisi, jos sijaisvanhemman työn katsottaisiin kuuluvan jonkin direktiivin 2003/88 17 artiklassa säädetyn poikkeuksen alaan, mutta jos sen 17 artiklan 3 tai 4 kohtaa voitaisiin soveltaa, esiin nousisi kysymys mahdollisesta vastaavasta korvaavasta lepoajasta.
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin toteaa lisäksi, että sijaisvanhempi ei todellisuudessa voi pitää direktiivin 2003/88 7 artiklassa tarkoitettua vuosilomaa. Vaikka lain nro 272/2004 122 §:n 3 momentin d kohdassa tunnustetaan oikeus vuosilomaan, se velvoittaa kuitenkin sijaisvanhemmat huolehtimaan työn jatkumisesta lomajakson aikana, ellei pääosasto anna lupaa olla erillään sijoitetusta lapsesta. Kansallisessa lainsäädännössä säädetään lisäksi, että tämä työnantajan myöntämä lupa pitää loma ilman sijoitettua lasta, on poikkeus velvollisuudesta taata työn jatkuvuus. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo, että koska kansallisen työkoodeksin 146 §:n 3 momentissa, jolla direktiivin 2003/88 7 artiklan 2 kohta on saatettu osaksi kansallista oikeutta, kielletään nimenomaisesti maksamasta loman sijasta minkäänlaista sitä vastaavaa korvausta muissa kuin työsuhteen päättymistilanteissa, pääasiassa valittajina olevat sijaisvanhemmat katsovat kärsineensä vahinkoa siitä, ettei heillä ole ollut mahdollisuutta palkalliseen vuosilomaan eikä sitä vastaavaan korvaukseen.
Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin katsoo tämän osalta, että on selvitettävä, voiko mahdollinen rahallinen korvaus kattaa kaikentyyppiset korvaukset, kuten vahingonkorvauksen siitä, ettei vuosilomaa ole voitu pitää, vai kattaako tällainen rahallinen korvaus vain pitämättömältä vuosilomalta maksettavan palkan työsopimusta irtisanottaessa. Ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin pohtii tässä yhteydessä, onko rahallinen korvaus käsitteenä merkitykseltään erilainen silloin, kun pääasiassa valittajina olevien sijaisvanhempien vuosilomien pitämisen esteenä ovat työnantajan intresseistä riippumatta todellisuudessa sijaisvanhemman työn erityispiirteet.
Siinä tapauksessa, että direktiivin 2003/88 7 artikla olisi esteenä pääasiassa kyseessä olevan kaltaiselle lainsäädännölle, joka antaa työnantajalle mahdollisuuden myöntää sijaisvanhemmalle harkintansa mukaan oikeuden pitää lomaa ilman hänen huollettavakseen sijoitettua lasta, ennakkoratkaisua pyytänyt tuomioistuin kysyy lopuksi, onko tämä rikkominen luettava korvausvaatimusta arvioitaessa jäsenvaltion vai työnantajan syyksi.
Curtea de Apel Constanţa (Constanţan ylioikeus, Romania) päätti näin ollen lykätä asian ratkaisua ja esittää unionin tuomioistuimelle seuraavat ennakkoratkaisukysymykset:
”1) Onko direktiivin 2003/88 1 artiklan 3 kohdan säännöksiä, luettuna yhdessä direktiivin [89/391] 2 artiklan kanssa, tulkittava siten, ettei valittajien sijaisvanhempina harjoittaman kaltainen toiminta kuulu niiden soveltamisalaan?
2) Mikäli ensimmäiseen kysymykseen vastataan kieltävästi, onko direktiivin 2003/88 17 artiklaa tulkittava siten, että kun kyseessä on valittajien sijaisvanhempina harjoittaman kaltainen toiminta, direktiivin 5 artiklan säännöksistä voidaan poiketa [17 artiklan] 1 kohdan, 3 kohdan b ja c alakohdan tai 4 kohdan b alakohdan nojalla?
3) Mikäli edeltävään kysymykseen vastataan myöntävästi, onko direktiivin 2003/88 17 artiklan 1 kohtaa tai mahdollisesti 17 artiklan 3 tai 4 kohtaa tulkittava siten, että tällaisen poikkeuksen on oltava nimenomainen, vai voiko se johtua myös implisiittisesti sellaisesta erityisestä lainsäädännöstä, jossa säädetään työajan järjestämisestä tietyn ammatillisen toiminnan osalta; mikäli tällaisen poikkeuksen ei tarvitse olla nimenomainen, millaisten vähimmäisedellytysten on täytyttävä, jotta voidaan katsoa, että kansallisella lainsäädännöllä on otettu käyttöön poikkeus, ja voidaanko tällainen poikkeus ilmaista lain nro 272/2004 säännöksissä omaksutulla tavalla?
4) Mikäli kysymykseen 1, 2 tai 3 vastataan kieltävästi, onko direktiivin 2003/88 2 artiklan 1 kohtaa tulkittava siten, että aika, jonka sijaisvanhempi viettää yhdessä huollettavanaan olevan lapsen kanssa joko kotonaan tai muussa valitsemassaan paikassa, on työaikaa siitä huolimatta, ettei hän suorita henkilökohtaisessa työsopimuksessa hänelle määrättyjä tehtäviä?
5) Mikäli kysymykseen 1, 2 tai 3 vastataan kieltävästi, onko direktiivin 2003/88 5 artiklaa tulkittava siten, että se on esteenä lain nro 272/2004 122 §:n kaltaiselle kansalliselle lainsäädännölle; ja mikäli katsotaan, että direktiivin 17 artiklan 3 kohdan b tai c alakohtaa tai 4 kohdan b alakohtaa voidaan soveltaa, onko direktiivin 5 artiklaa tulkittava siten, että se on esteenä tällaiselle kansalliselle lainsäädännölle?
6) Mikäli kysymykseen 1 vastataan kieltävästi ja kysymykseen 4 myöntävästi, voidaanko direktiivin 2003/88 7 artiklan 2 kohtaa tulkita siten, ettei se kuitenkaan estä myöntämästä työntekijälle vuosilomakorvausta vastaavaa korvausta, kun tällaisen loman pitäminen on mahdotonta sijaisvanhempien työn luonteen vuoksi, tai vaikka vuosiloma olisi muodollisesti myönnetty, työntekijä jatkaa käytännössä työntekoa, ellei hänelle tällaisena ajanjaksona anneta mahdollisuutta olla erillään huollettavanaan olevasta lapsesta? Mikäli tähän vastataan myöntävästi, edellyttääkö oikeus korvaukseen sitä, että työntekijä on pyytänyt lupaa olla erillään huollettavanaan olevasta lapsesta eikä työnantaja ole myöntänyt pyydettyä lupaa?
7) Mikäli kysymykseen 1 vastataan kieltävästi, kysymykseen 4 myöntävästi ja kysymykseen 6 kieltävästi, onko direktiivin 2003/88 7 artiklan 1 kohta esteenä lain nro 272/2004 122 §:n 3 momentin d kohdan kaltaiselle säännökselle tilanteessa, jossa työnantajalla on lain nojalla harkintavalta päättää, antaako se luvan pitää lomaa erillään lapsesta, ja mikäli tähän vastataan myöntävästi, onko se, että loman pitäminen on tällaisen säännöksen soveltamisen vuoksi tosiasiallisesti mahdotonta, katsottava unionin oikeuden rikkomiseksi, jonka perusteella työntekijällä on oikeus korvaukseen? Mikäli tähän vastataan myöntävästi, maksaako tällaisesta direktiivin 7 artiklan rikkomisesta korvauksen valtio vai työnantajan asemassa oleva julkinen elin, joka ei ole taannut mahdollisuutta lomaan erillään huollettavana olevasta lapsesta? Edellyttääkö oikeus korvaukseen tällaisessa tilanteessa sitä, että työntekijä on pyytänyt lupaa olla erillään huollettavana olevasta lapsesta eikä työnantaja ole myöntänyt pyydettyä lupaa?”
EU-tuomioistuimen ennakkoartkaisu 20.11.2018
"Tietyistä työajan järjestämistä koskevista seikoista 4.11.2003 annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2003/88/EY 1 artiklan 3 kohtaa, luettuna yhdessä toimenpiteistä työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden parantamisen edistämiseksi työssä 12.6.1989 annetun neuvoston direktiivin 89/391/ETY 2 artiklan 2 kohdan kanssa, on tulkittava siten, ettei direktiivin 2003/88 soveltamisalaan kuulu sijaisvanhemman työ, joka muodostuu viranomaisen kanssa solmitun työsuhteen puitteissa siitä, että sijaisvanhempi ottaa lapsen kotiinsa ja osaksi perhettään ja huolehtii keskeytyksettä kyseisen lapsen tasapainoisesta kehityksestä ja kasvatuksesta."
Ratkaisu perusteluineen asiassa C-147/17, Sindicatul Familia Constanţa ym.

asianajaja – asianajotoimisto – Asianajotoimisto Lex Helsinki Oy – lakiasiaintoimisto – lakitoimisto – lakimies – Helsinki – Espoo – Vantaa – lakimies – lakitoimisto – lakiasiaintoimisto – Helsinki – Espoo – Vantaa – sopimusoikeus – konkurssi – saneeraus – talousrikos – vahingonkorvaus – yritysjuridiikka – liikejuridiikka – työoikeus – yhtiöoikeus – lakipalvelut – asianajopalvelut – vahingonkorvausoikeus – rikosoikeus – liikejuridiikan ammattilainen – lakiasiaintoimistot